Nakiri – kasvissyöjän luonnollinen veitsivalinta

Neliskulmainen Nakiri on yksi Japanin vanhimpia veitsimalleja. Nakirin tyyppisten veitsien käyttö ulottuu pitkälle historiaan, koska japanilaisen keittiön pääraaka-aineet ovat olleet kasvikset ja kala. Jo 600-luvun lopussa, Buddhalaisten vaikutteiden johdosta, keisari kielsi lihansyönnin. Vasta länsimaalaistumisen myötä Meiji-kaudella, 1800-luvun loppupuolella, lihansyönnin kielto kumottiin lopullisesti.

Viimeistään nyt, 170 vuotta myöhemmin, on lihansyönnin rajoittaminen jälleen ajankohtaista.

Nakirissa on suora terä, joka mahdollistaa suuren kontaktin leikkuualustaan. Suuri kontakti leikkuualustaan mahdollistaa kuitupitoisia kasvisksia työstettäessä siistin leikkuujäljen. Nakiri vaatii hieman totuttelua mutta palkitsee jo pian käyttäjänsä ultimaalisena kasvisten leikkuukoneena. Lisäksi Nakiri on turvallisen tuntuinen sekä käyttäjälle että heidän lähellään oleville ihmisille, joita hyvin teräväkärkiset veitset saattavat kuumottaa. Nakiri on siis eettisen valinnan lisäksi loistava vaihtoehto ensimmäiseksi japanilaiseksi keittiöveitseksi.

Ensin totuttelu lihansyönnistä pois, sitten lihansyöntiin totuttelu ja nyt taas lihan syönnin lopettaminen. Kuten usein sanotaan historia todella toistaa itseään. Valitse Nakiri, kasvisveitsi ja kestävämmät raaka-aineet niin Äiti maa kiittää.